Joskus toivon tai oikeastaan aika usein toivon että olisin syntynyt joskus toisena aikakautena (1850-l Englanti vaikka) tai toisessa paikassa/maassa tai toisessa perheessä tai toisissa olosuhteissa...Mutta mitään noista ei pysty muuttamaan...Silti...

Kaikkein eniten mua harmittaa se että synnyin köyhässä perheessä keskellä metsää ilman mitään mahdollisuuksia käyttää hyväksi niitä resursseja joita luonto mulle on mahdollisesti antanut.Toivon että minut olisi pienenä pistetty harrastaa jotain kilpaurheilua,taidetta tai muuta sellaista.Mutta siihen ei ollut mitään mahdollisuuksia siellä.Olisin halunnut kilpaurheilijaksi,todella paneutua johonkiin mutta valitettavasti nyt on jo liian myöhäistä edes unelmoida sellaisesta.Voihan sitä treenaa johonkin paikalliskisoihin mutta...Kai mä sitten olen aika lailla kunnianhimoinen vaikka aina ei siltä tunnu.

Toinen juttu on se että pelkään kaikkea mahdollista,sellaista pientä ja vähän isompaa...Ei nyt lasketa mun muurahaispelkoa (Näin tänäänkin kamalaa unta mis murkut puri mua!Hui!!!Ei riitä sanat kertomaan sitä kauhua!), mutta pelkään siis sellaista että en pärjää,en kykene johonkiin,tuotan pettymyksen itselleni tai muille.En ole riittävän hyvä tai kuten mulla on tapana hypätä ääripäästä toiseen,että menen siinä ääripäässä vähän liian pitkälle.Nytkin ei ole oikein huvittanut tehdä mitään,en jaksa kiinnostua oikein mistään niin iskee kauhea pelko että masennus palaa!!!Silloin syksyllä mikään ei kiinnostanut ja pelkään että se tilanne palautuu...Vaikka aika turhaa sekin pelko varmaan on.Silti yritän pakonomaisesti keksiä kiinnostuksen aiheita,motivaatioita,tekemistä että aina olisi jotain mistä pitää kiinni ja jotain mikä pitäisi mut kiireisenä ettei vaan katoasi huvi ja kiinnostus elämästä...

Ruoka on varmaan aina se mun ongelmakohta,tiedän sen.Kaikki tunteet/huolet/riemut/yms käyn läpi ruoansulatuksen kautta...Lapsuus meillä oli aika niukkaa ja jotenkin oli aina sellaista huolta ruuasta,ja nyt kun yritän laihduttaa ja pienentää ruokakokoja niin tuntuu että aivoissa iskee sellainen hälytysääni että nyt on menee huonosti ja ahmi niin paljon kun jaksat ettet kuolisi nälkään,vaikka ei meillä sellaista ollutkaan.Silti jotenkin tollainen viesti on painautunut aivoihin enkä tiedä mitään muuttaa sitä!?Sitten pelkään että en saa kaikkia tarpeellisia ravintoaineita vaikka aika monipuolisesti ja terveellisesti syönkin (jos ei lasketa sitä sokerimäärää) ja moni muu ei edes mieti tollasta ja pistää suuhun mitä sattuu ja elää silti terveenä!Olenko jotenkin epänormaali?Ah,pitäisi varmaan lopettaa koko tollane pohdinta,turhaa aikaa se vain vie eikä lopulta vie kuitenkaan minnekää...

Tää päivä oli aika turha sinällään,nyt otan illasta vielä kaikki rennot hetket irti ja yritän keksiä huomenna jtn järkevää toimintaa ;)

<3

PS.Toiv kamu viettää oikein ihanan illan missä lie onkin seikkailemassa  <3

*Haikea*